maanantai 14. marraskuuta 2016

Ponitytöt testaa - #OrganixbuzzFI

Hetken aikaa ollaan saatu nauttia lumesta ja pikkupakkasista, mutta sopivasti juuri ennen lumentuloa kävimme tallilla moikkaamassa "kopotikopoteja". "Heppa, ihhahhaa ihhahhaa koppotikoppoti.." kuuluu kotona usein. Toisin sanoen aina kun likka bongaa jostain hevosen. Tai hirven, laaman, you name it. Voisikin sanoa sen lukeutuvan lempieläimiin pupun, koiran ja kissan rinnalle.

Miehen serkulla on oma hevonen ja meidän tyttöjen ikäero on huimat viisi päivää. Loistava seura oli loistava syy mennä hevostelemaan!  Vanhempi tytöistä hoiti pientä miniatyyrihevosta tottunein elkein nuoremman tupsupään seistessä tumput suorina. Kirjaimellisesti. Onneksi kokenut pieni ponityttö opasti aloittelijaa hepan harjauksessa ja halimisessa.



Kaikesta halimisesta, harjaamisesta ja jopa parin minuutin ratsastuksesta tuli tietenkin nälkä. Siirryimme satulahuoneen puolelle mutustelemaan eväitä (roiskeläppää, rinkeleitä, äideille vähän irtokarkkeja..) ja kaivoin kassista pienten kulinaristien testiin Organix fingerfoodsit. Olen Buzzador ja pääsimme tytön kanssa mukaan Buzzador-kampanjaan, jossa oli tarkoitus testata näitä ja testauttaa myös lähipiirin lapsilla. Nälkäiset ponitytöt olivat heti näiden kimpussa!



Nämä ovat siis Iso-Britanniasta saapunut menestystuote: luonnonmukaisia maissinaksuja. Ne tehdään luomuainesosista eikä niissä ole turhia lisäaineita. Tästä syystä pusseissa lukee "No Junk Promise." Reippaan kokoiset naksut oli helppo napata pussista myös pienin sormin. Testiryhmän reaktio kuulosti kutakuinkin seuraavalta: "Hyvää." "Namnamnamnam!" "Joo." ja "Mmm." (Kun kysyttiin haluaako lisää.) Osui ja upposi. Myös äidit makustelivat näitä ja yksissä tuumin todettiin porkkana parhaimmaksi. Lapsilla ei ollut selvää suosikkia, kaikki meni mitä tarjottiin ja lisääkin vaadittiin.



Maku  näissä selkeästi on pieneen suuhun kohdillaan ja naksut ovat pysyneet rapeina myös avatuissa pusseissa. Ainoa huono puoli näissä on hienoinen sotkevuus. Porkkanalla ja paprikalla kuorrutetut naksut varistavat oranssia murua, joka tarttuu pieniin, tahmaisiin sormiin ja nassuihin erittäin hyvin ja kädet ja naama on pyyhittävä kostealla paperilla herkuttelun päätteeksi. Tosin niin se pyyhitään muidenkin herkkujen jälkeen, eli en nyt tiedä mistä motkotan.

Yllä olevasta kuvasta hahmottaa hyvin naksujen koon. Pieni vaaksamitta ilmestyi kuin tilauksesta ja sekunnin murto-osassa maissirengas oli paremmissa suissa. Rengas on siis maissi-, sydän paprika- ja pötkö porkkananaksu. Tuossa näkyy myös naksuista irtoavat muruset. En välttämättä autoreissuille pakkaisi näistä mukaan muita kuin vähiten sotkevia maissirenkaita. Taidan silti jatkossa ostaa näitä, koska tavalliset maissinaksut taitavat käydä likalle tylsiksi.

Summa summarum: Organix Finger Foodsit maistui meille ja tutuille hyvin ja tyttö tykkäs niistä melkein yhtä paljon kun kopotikopoteista.



tunnisteet: #OrganixbuzzFI #Buzzador

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Viikonloppuherkkuja

Tämä viikonloppu tuntui tavallista pidemmältä, mikä oli vain hyvä juttu. Viikonloppufiilikseni alkoi jo perjantaina kun sain rauhassa syödä aamupalan ja selailla mainoslehtiä. Huh, mitä luksusta! Perjantaina vapaapäivää viettänyt mummu tuli jo aamusta meille ulkoiluttamaan ensin koiraa ja sitten lasta. Meillä on jo niin talvikelit, ettei enää tarvi jynssätä koiran tassuja lenkin jälkeen puhki, jesjes.

Minäkin sain raitista ilmaa osakseni kun kävimme mummun kanssa kaupassa, likka nukkui rattaissa melkein koko reissun. Ostin porkkanoita, minipaprikoita ja bataattia, joista väsäsin lauantai-illan dippiherkut. En ollut ikinä aiemmin tehnyt bataattiranskalaisia, enkä muutenkaan bataattia juuri käytä, mutta onnistuneen kokeilun jälkeen sitä eksyy varmasti jatkossa lautaselle!


Asettelin bataattiranut ja porkkanasuikaleet pystyyn kahvikuppeihin ja pohjalle talouspaperia imemään ranskalaisista valuvan öljyn. Se toimi hyvin ja sormet pysyivät suht siisteinä. Lisänä oli myös minipaprikoita suikaleina. En tykkää paprikasta, mutta ajattelin kokeilla jos ne dippiin kuorrutettuina maistuisivat. Ei maistunut. Tyttökin irvisti maulle ja jätti paprikat syömättä, mutta kaapi niillä dippiä jonka nuoli pois dipatakseen paprikan uudelleen. Syömättömän paprikan heitti lopuksi tyhjään bataattimukiin..

Miehelle jäi vielä nälkä ja pilkoin perään vielä pari aiemmista kokkailuista ylijäänyttä perunaa ranskalaisiksi ja heitin uuniin paistumaan saunomisen ajaksi. Liekö johtui hieman venähtäneestä paistoajasta, mutta normiranut eivät olleet mielestäni yhtä hyviä kuin bataattiversiot. Upposivat kuitenkin. (Kuvissa ne bataattiranskalaiset, eivät maistuneet ihan noin mustuneille kuin kuvissa näyttävät :D)


Lauantaipäivä kyläiltiin vaarin ja mamman luona maalla ja sunnuntai pyhitettiin rentoutumiselle. Olin taloudessa ainoa, joka ei nukkunut parituntisia päikkäreitä. Sunnuntain herkkuruokana oli savuporojuustokeitto. Tein kertaheitolla nelilitraisen keiton, jotta ei tarvi miettiä mitä syödään huomenna.

Viikonlopun herkutteluun on sisältynyt myös kuuma kaakao kermavaahdolla. Mikäs sen parempaa kuin lapsen nukahdettua rentoutua lämmittävän kaakaon äärellä. Ja parhaaltahan se tietysti maistuu Barbapapa-mukista.


perjantai 14. lokakuuta 2016

Laavulla


"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt.."

Eilen teimme parituntisen retken metsään ulkoilun merkeissä. Hävettää myöntää, mutta tajusin talsineeni samoja polkuja edellisen kerran ollessani vielä raskaana. Silloinkin oli syksy, eli siitä on melkolailla tasan kaksi vuotta aikaa. Mahtavat ulkoilumaastot ovat vain muutaman kilometrin päässä kotiamme, joten ehkä nyt hyödynnämme niitä useammin.

Retkeilemään lähtivät myös vanhempani ja siskoni, minä vahvistin joukkoja lapsella ja koiralla. Koiralla, joka nautti sydämensä kyllyydestä päästessään painamaan pitkin maita ja mantuja kuin ruskea salama. Kameraa en jaksanut repussa roudata, joten saldona on vain tärähtäneitä kännykkäkuvia.


Matka autolta laavulle koetteli kanssaretkeilijöiden käsivoimia, koska vallan hyvin kävelevä lapsi heittäytyi useaankin otteeseen liikuntakyvyttömäksi ihan vain päästäkseen jonkun syliin. Polulla kävely oli erityisen tylsää, pöpelikössä Tacon perässä juokseminen taas sujui loistavasti. Pyllähdyksiä lukuunottamatta. Ja kirkas nauru raikasi männikössä kun tyttö katseli ympärillä poukkoilevaa elukkaa.

Laavulla isäni ja siskoni sytyttivät nuotioon tulen lämmittämään ja äitini kaivoi repustaan glögiä ja keksejä. Minä heittelin Tacolle keppejä, vaikka se kyllä juoksutti itseään ihan hyvin ilman apuakin. Pikkuretkeilijä taas tykästyi tukkipenkkeihin.



Koiranjuoksutukseen tuli tauko kun näköpiiriin ilmestyi hevonen ratsastajineen. Lapsiin ja koiriin tottunut lakun ystävä ei ollut moksiskaan meistä ja kävimme lähempänä tekemässä tuttavuutta. Tyttö hoki "Ihhahhaa" hevosen hamuillessa hänen tumppujaan (ja kädessä ollutta näkkileipää). Taco lymyili meidän takanamme piilossa ja vähän väliä kurotteli haistelemaan suurta hevosta. Se oli ilmeisesti unohtanut nähneensä hevosia ennenkin ja juosseensa niiden kanssa kilpaa, vaikkakin aidan eri puolilla.

Ratsukko jatkoi matkaansa ja jonkin ajan kuluttua päästin koiran taas vapaaksi. Ajattelin, että se on jo unohtanut hevosen ja jatkoimme keppien heittelyä. Aivan varoittamatta se ampaisi täyteen juoksuun ja ehdin vain sanoa vieressä seisseelle siskolleni "*Rumasana* nyt se lähti sen hevosen perään!" ja juoksin samaan suuntaan. Törkeän huonoksi päässyt kuntoni petti pian ja Tacokin oli jo kadonnut näkyvistä. Huutelin sitä minkä huohotukseltani pystyin ja yritin etsiä haarautuvilta poluilta kavionjälkiä. Turhaa hommaa, totesin. Vaikka keksisin seurata oikeaa polkua, joka haarautui jatkuvasti eri suuntiin, en ikinä saisi koiraa tai parikymmentä minuuttia etumatkaa saanutta ratsukkoa kiinni.

Palasin laavulle ja kehitimme pelisuunnitelmaa elukan etsimiseksi. Latasin jo facebookiin ilmoitusta karanneesta koirasta ja heti kun kännykkä ilmoitti sen julkaisusta, rymisti Taco täyttä laukkaa takaisin. Ei muuta kuin kourallinen nameja suuhun ja hihna kaulaan. Ja se facejulkaisu pois.


En tiedä löysikö Taco etsimäänsä, mutta onneksi luonto ajoi laumaeläimen pian takaisin. Urpoelukan toilailuja (joille kyllä naurettiin hyvin pian) lukuunottamatta retki oli ihan loistava. Nyt yritän saada ahterimme raahattua useamminkin tuonne, koska tolkuton ala metsää on vielä tutkimatta.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Värikäs lastenhuone

Tuli paineita saada tämä lastenhuone-esittely ulos kun kuvat ovat odottelleet julkaisua kohta pari kuukautta, työt selvästi haittasi harrastuksia! Eilen haettiin jo isompi sänky huoneeseen, joten kohta äitiä ja isää testaillaan kun kokeillaan viihtyykö tyttö sängyssään vai ei. Näen jo sieluni silmin miten nukkumaan laitettu lapsi hiipparoi olohuoneeseen, hihkaisee "Kukkuu!" ja nauraa päälle. Näen tämän toistuvan hyvin, hyvin usein..

Eniveis, tässä on huone sellaisena kuin se vielä hetki sitten oli. Hetkellisesti valmiina. Näin siistihän se ei todellisuudessa ikinä ollut viittä minuuttia pidempään. Tai varttia kun äiti sulki oven perässään ottaakseen kuvia. Tuhma äiti.


Ylläoleva kuva on otettu ovelta, vasemmalla on IKEAn hoitopöytähyllykkö, jonka hoitopöytäosasta on tarkoitus piakkoin luopua ja pyhittää hylly kirja- ja leluhyllyksi. Lipasto on minun vuosia sitten omilla säästöilläni omaan huoneeseeni ostama ja se on loistava vaatteiden säilytykseen. Pikkulaatikot jemmaavat sukat sun muut, ylimmässä isossa laatikossa on aina tämänhetkiset vaatteet, seuraavassa seuraavan koon ja kahdessa alemmassa lakanat, pyyhkeet ja muu sekalainen. Lisäksi lipastosta oikealla on ovi vaatehuoneeseen, jossa roikkuvat mekot ja muut hienommat vaatteet. Ja paljon muutakin sälää.



Ylähyllyn tavarat ovat koristeita, harmaassa korissa pysyvät järjestyksessä vanupuikot, talkki ja rasvatuubi. Hyllyn reunassa roikkuu Pum pum eli stetoskooppi sydämen kuuntelua varten. Nykyään varsinaista tarvetta sille ei onneksi juuri ole, mutta tytön mielestä on hirveän hauskaa kun äiti tai isä kuuntelee sydäntä ja samalla sanoo "pum pum" lyöntien tahdissa. Siitä nimikin on tullut, kun pöydällä makaava lapsi kurottelee stetoskooppia sanoen "Pum pum" ja asettaa sen rinnalleen.



Tämäkin hyllykkö on minun itselleni yläasteikäisenä ostama. Päivitin sitä washiteippaamalla hyllyjen hieman kolhiintuneet reunat. Tavarat ovat utopistisen siististi, normaalisti kaikki kirjat ovat lattialla tai olohuoneen sohvalla, mutta tämän kuvan ehdin lavastaa ennen kuin pienet kädet taas kahmaisivat hyllyt tyhjiksi. Hyllyn päällä on oli kauniisti aseteltuna Skip Hopin ihanat eläinpalikat, kummisedältä kastelahjaksi saatu Moneyphant (jonka toinen poikanen on kummisedän kirjahyllyssä) ja ohutsivuiset kirjat niin kauan kuin likka ei niitä sieltä ylettänyt rohmuamaan.






Pikkuhyllykön yläpuolelle on liimattu Skip Hopin Treetop Friends-seinätarra, josta tuli itselleni pienoinen pakkomielle raskausaikana. Pitihän se sitten hommata ja tooodella pitkällisten pohdintojen (n. vuosi) tuloksena tarra päätyi tuohon seinään. Huoneen ainoa ehjä seinä on pinnasängyn ja lipaston takana ja siihen olen ajatellut jotain valkoista maalia mielenkiintoisempaa. Kaksi seinähyllyäkin odottaa vaatehuoneessa, että joku ne jaksaisi porailla paikoilleen ja täyttää söpöillä jutuilla.

Yksi sininen lintutarra muuten laitettiin valokatkaisijan päälle ja se on siinä jotenkin hirvittävän piristävä pieni lisä! Vielä pari kukkaa ja kärpässientä odottaa omaa paikkaansa, ehkä jostain lattialistojen päältä. Tarran ja eläinpalikat tilasin aikanaan Lekmeristä, mutta enää niitä ei siellä näy olevan. Muita Skip Hopin ihania tuotteita kyllä löytyy ja saatoin vähän tykästyä yksisarvisreppuun..



Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: lempileluni! Joo, kyllä äidilläkin saa olla lempilelunsa lapsen lelujen joukossa. Sarjassamme raskausaikaisia pakkomielteitä, joka oli lopulta pakko hankkia sillä verukkeella, että yksivuotislahjan pitää olla jotain aivan erityistä. Kyseinen yksilö on tilattu Jollyroomista hyvien alennusten aikaan. Onneksi on myös lapsen mieleen ja tuon kyydissä on monet kerrat huristeltu ja pöristelty ympäri kämppää. Mitä kovempaa, sen kivempaa!

Juuri nyt huone on kaukainen muisto ylläolevasta, kun kaikki meni mullin mallin juniorisängyn myötä, mutta varmasti viimeistään onnistuneen sängynvaihdon jälkeen tulee päivitystä. Toivottavasti ne hyllytkin ovat silloin löytäneet seinälle. Ja kaikki muukin mikä paikkaansa odottaa.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä*

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Viikko sitten

Viikko sitten olimme koko perheen voimin reissussa  Kouvostoliitossa, eli Kouvolassa. Pakkaaminen alkoi perjantaina ja lauantaiaamuna keräsin viimeiset kamppeet ja romppeet reppuihin ja kasseihin ja Mies sulloi ne auton perään tetrismäisellä tarkkuudella. Vähän tuli kauhisteltua kuinka paljon tavaraa (+rattaat, matkasänky ja patja) kolmihenkinen perhe voi yhden yön reissua varten tarvita.
Eikä muuten edes tarvinutkaan!

Mummu haki koiran yökylään ja me hurautimme ensimmäiset puoli kilometriä lähimmän R-kioskin pihaan, koska eihän roadtrip ole mitään ilman takeaway-kahvia. Mies lopetteli kahviaan Lahden nurkilla kun olin jo aikani viihdyttänyt Pätkistä kutakuinkin kaikella mahdollisella viihteellä, mitä takapenkkimatkustaja voi keksiä. Etupenkillä Mies tyytyväisenä kuunteli duo Vuorisen ja Kyrön jorinoita. Vähän Lahden jälkeen uni vei voiton pienestä matkalaisesta ja hän heräsi sopivasti juuri kun olimme kääntymässä päätepysäkille Orilammen Majalle.

Pieni eläintenystävä löysi possupatsaan halattavaksi.
Majalla näimme ensimmäisenä isosetäni, sillä roadtripin päätarkoitus oli osallistua sukukokoukseen! Olimme paikalla kutakuinkin ensimmäisinä hyvissä ajoin, pari tuntia ennen sovittua ruokailun aloitusta. Pikkuhiljaa väkeä valui paikalle vähän eri puolilta Suomea ja pääsimme syömään. Buffet oli loistava ja monipuolinen ja täytin mahani jo kylmillä alkuruoilla. Pätkis söi matkalle varaamiani raakakeksejä ja lihapullatkin maistuivat Miehen lautaselta. Siskoni kasvispihvit kiinnostivat myös kovasti.


Ruuan jälkeen kiskoimme ulkovaatteet niskaan ja kipaisimme rantaan, jossa komea Tuuletar II odotti viedäkseen meidät Kultareitti-risteilylle. Laiva kulki Vuohijärveltä Repovedelle ja matkaa säesti kokeneen oppaan huumoripitoinen selostus. Kuljimme riippusillan ali, vierailimme satoja vuosia vanhalla saarihautausmaalla ja paluumatkalla oli yhteislaulua haitarin säestyksellä.


Risteily oli todella hieno kokemus! Kävimme myös aluksen katolla/kannella(?) istumassa ja ihailemassa ohi lipuvia maisemia, jyrkkiä kallionseinämiä ja kivisiä mökkisaaria. Mäntysaaren hautausmaa oli hieno ja saareen liittyy mielenkiintoisia tarinoita, joita opas meille kertoi. Kaikkea en muista, mutta täältä löytyy mielenkiintoinen syy saarihautausmaan käytölle. Mäntysaareen oli muistaakseni myös haudattu alkuun ryöväreitä ja ruton uhreja, sillä saaresta rutto ei päässyt leviämään.


Illalla kuvailin upeaa auringonlaskua ennen kuin hyvästelimme sukulaiset ja hurautimme majapaikkaamme. Yövyimme siskoni miehen kaverin mökillä. Pätkiksen nukutettuani liityin muiden seuraan pihalle ja valvoimme melkein puoleen yöhön katsoen typeriä youtube-videoita ja palellessamme vilttien alla, koska grillin tuli oli liian kaukana pöydästä.

Pätkis heräsi puoli ysiltä ja grillissä valmistetun aamupalan jälkeen meidän pienperhe jatkoi matkaansa vielä yhteen kyläpaikkaan ennen kotiinlähtöä.


Reissu oli todella kiva ja ensimmäinen laatuaan kun olimme perheenä yötä pois kotoa. Ja taisi se olla Pätkiksen pisin automatkakin, noin kolme tuntia suuntaansa. Eikä edes tarvinnut pysähdellä matkalla! Onnistuneesta matkasta huolimatta oli ihanaa nähdä auton ikkunasta tuttuja maisemia. Ja päästä yöksi omaan sänkyyn juoksevan veden ääreen.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Sunday funday + alekoodi Lekmerille

Tämä sateinen sunnuntai on toistaiseksi mennyt hyvin rauhallisissa merkeissä. Pätkis heräsi puoli seitsemältä ja Mies antoi minun torkkua vielä hetken aikaa. Torkkumisesta ei tosin tullut mitään kun vuorotellen Pätkis ja koira kävivät makkarissa kiljumassa, juoksemassa, tökkimässä märällä nenällään tai hakkaamassa patterin putkia hännällään. Rauhalliset kotiaamut on ihania.

Mies lähti ennen kahdeksaa auttamaan serkkuani ja hänen poikaystäväänsä muutossa pääkaupunkiseudulle. Pätkis ja minä jäätiin peittojen uumeniin pötköttelemään ja katselemaan hiljalleen ropisevaa sadetta ikkunasta. Kylkiluut kipeänä ajattelin "Tältä tuntuu olla äiti" kun Pätkis riemusta kirkuen pomppi kylkieni, jalkojeni ja pääni päällä.

Lopulta en enää kestänyt kun joka paikkaan sattui liikaa ja olin viidettä kertaa kurottanut pehmopupun lattialta, jonne Pätkis sitä jatkuvasti heitteli, ja nousimme ylös. Harvinaisessa toimeliaisuuden puuskassani petasin sängyn, puin päälleni, nappasin mikrokuituliinan ja ikkunasuihkeen ja pesin kaikki peilit ja ikkunat puhtaaksi sormenjäljistä. Niitä muuten piisasi! Osa taisi jopa olla jonkun muun kuin Pätkiksen..
Smoothiemarjat saivat sulaa sillä aikaa kun Pätkis söi aamupuuronsa. Heti viimeisen lusikallisen jälkeen alkoi tavallinen hokema "Hakka! Hakka!". Jep, meillä syödään Herra Hakkaraisen ksylitolipastilleja ja Pätkis pitää siitä erittäin hyvin huolen. Oma aamupalani koostui parista banaanista ja läjästä pakastettuja kesän marjoja: mansikoita, mustikoita ja vadelmia. Ai että oli muuten hyvää!

Aamupalaa seurasi leikit Legoilla ja pahvilaatikoilla. Töistä aivan muuhun tarkoitukseen tuomani pahvilaatikko palvelee nyt ilmeisesti Pätkiksen veneenä tai autona. Kimppakyytiläisinä ovat milloin pehmolelut, milloin Duplohahmot. Tokmannilla oli loppuviikolla kaikki Legot alennuksessa, joten vapaapäiväni iloksi kahmaisin hyllystä Pätkikselle joululahjaksi ensimmäisen kuorma-auton, koska Mies ajaa työkseen rekkaa. Pienemmän eläinsetin annoin heti seuraavana päivänä leikkeihin mukaan.
Rankkojen leikkien jälkeen iski väsy ja nyt pieni puuhaaja kerää voimia päikkäreillä. Voimia on syytäkin kerätä, sillä iltapäivällä ilmassa on sateen lisäksi suuren urheilujuhlan tuntua! Pätkis osallistuu ensimmäistä kertaa jäätelöjuoksuun, jossa palkintona on nimensä mukaisesti jäätelöä. Voittaja saa tuutin ja muut osallistujat jätskipuikon. En aseta mitään paineita, mutta olen saattanut mainita, että äitinsä söi tuuttia kuutena vuonna peräkkäin. Vaikka on aina tykännyt enemmän puikkojäätelöstä.


*Lekmerin sivuilla on käynnissä Crazy Days-kampanja, joten nyt on hyvä aika hankkia jo joululahjoja hyvillä alennuksilla! Lisäksi saat ilmaiset toimituskulut koodilla CRAZYILMAINEN. Kampanja on voimassa 6.9. asti.*

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Radalla taas - LinnaCruising 2016

Kesän odotetuin päivä on nyt ohi. Ei vaiskaan, edelleen odotan sitä täydellistä kesäpäivää, jolloin aurinko paistaisi, lämpöä olisi riittävästi muttei tukahduttavasti ja olisi vielä vapaapäivä. Ei ole ihan heti näkyvissä, mutta ehkä ensi vuonna?

Eilen oli siis jo järjestyksessään 14. vuotuinen LinnaCruising Hämeenlinnassa. Minä tietenkin olin tapani mukaan töissä kahteen asti, jonka jälkeen kävimme parin työkaverin kanssa pyörähtämässä Elomessuilla. Telttoja oli vaikka kuinka, mutta ostosaldoksi jäivät Sisustuspallobaarin värikkäät valopallot Pätkiksen huoneeseen ja kivoja kortteja tulevia synttärikekkereitä ynnä muita varten. Pehmiksetkin tuli tihkusateesta huolimatta napattua ennen kuin talsimme takaisin autoillemme.
Messualueelta suunnistin kohti Ahveniston moottorirataa ja missasin matkalla pari hyvää tienvarsiparkkia. Lopulta jätin autoni reilun puolen kilsan päähän radasta ja rillit huurussa kipitin perille. Radalle päästyäni olin yrittänyt soittaa Miehelle ainakin seitsemän kertaa ja luuri korvalla tuutaten etsin silmä kovana Dodgeamme. Olen surkea hahmottamaan väkijoukkoja, joten en yrittänytkään bongata Miestä, Pätkistä ja Pätkiksen kummisetää vaimoineen. Lopulta löysin automme ja juuri silloin Mies oli huomannut turhat soittoyritykseni ja suvaitsi soittaa takaisin.

Heitä auton luona odotellessani räpsin muutamia kuvia ohi ajavista autoista. Vain niistä hienoimmista, tietysti. Ja söpöimmistä. Pian Ryhmä Rämä tulikin luokseni, johtotähtenään elukka, joka oli päässyt mukaan ihmettelemään ameriikanrautoja.

Katselimme vielä hetken ohi meneviä autoja ja kellon raksuttaessa kohti "letka-aikaa" keräsimme rattaat ja lapset autoon. Miehen kesäkaara on vuoden 64 Dodge Dart, jossa on ihanat sohvamalliset penkit. Etupenkille hyppäsivät Mies, kummisetä ja vaimonsa minun ahtautuessa molempien lasten kanssa takapenkille. Taco ihmetteli touhua ja reitin varrella seisoskelevia ihmisiä Pätkistäkin enemmän ja antoi säännöllisesti märän pusun kummisedän korville.
Letka-ajelu meni tosi hyvin, muutaman kerran Pätkis meinasi hermostua kun puuroaika lähestyi, mutta koiran pusut ja korvat piristivät. Reitin varrella oli kelistä huolimatta älyttömästi väkeä ja oli kiva huomata, miten katsojat saivat iloa harrasteautoista. Tacokin sai muutamia ihastuneita huudahduksia, joista paras oli Hämeenlinnan torin nurkalla humalainen mies, joka ensin huusi "Komee koira!" ja perään huomautti "Ja on hieno autokin!".

Ensi vuonna uudestaan, toivottavasti aurinkoisemmalla kelillä ja tukka tötteröllä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...